keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Huh hellettä, sanoi paksu poika.

Kuten kuvasta valitettavasti näkee, eí kondis ole edistynyt about yhtään, ja tuntuukin siltä,
että läskin asemesta olen onnistunut polttamaan pois, niitä jo ennestäänkin pieniä lihaksia.


Niin tai näin, loma alkaa parin päivän päästä ja se on hienoa, niin hienoa, etten jaksa tästä kunnon huonoudestakaan sen enempää stressata.
Itseä vartenhan tätä tehdään, eikä toisia.

-Kimmo

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Tähän saakka olen päässyt.

Ketoosia pidin kahdeksan viikkoa ja päivän. Lopetin ketoosin eilen, ja tänään siirryn takaisin hh dieettiin.
Olisi pitänyt tehdä, kuten yksi viisaampi sanoi, ja tankata viikonloppuisin reilummin, niin kunto ei olisi ketolla pehmentynyt niin rajusti. Nyt meni 2 viikkoa, etten tankannut yhtään, ja se kyllä kostautui.

Jos ei muuta, niin sain hyvää dataa tulevaisuutta varten siitä, miten kroppani toimii.

Ensimmäiset 6 viikkoa ketoosia toimivat todella hyvin, ja sen jälkeenkin varmaan olisi homma pelittänyt, jos, siis olisin tajunnut tankata kroppaa.

Anyway, painoa lähti 7kg, eli melkein kilo per viikko, ja siitä ehkä oli pari grammaa ihraakin?
Verisuonet luikertelevat treeeneissä jo rintalihaksissakin.


Nyt sitten on seuraavat päivät ankaraa miettimistä, kyllä vai ei kanssa. Jos dieetin alku olisi mennyt paremmin, olisi vastaus ehdoton kyllä, mutta nyt joudun miettimään ja laskemaan asiaa, ihan viime tunneille asti.
Tsemppiä kaikille, olkaa ystävällisiä toisillenne.
-Kimmo

torstai 22. heinäkuuta 2010

HH dieetin ja ketoosin ero.

Noniin, tässä se nyt tulee ihan konkreettisesti se ero selville:


Edellisen blogikirjoituksen kuva on otettu hiilaritankkauksen jälkeen, ja tämä taas, kun kropassa ei ole grammaakaan hiilaria, eron huomaa aika helposti.



Enkä siis tarkoittanut erolla sitä, että tässä on lippis päässä, ja edellisessä ei..
Ilman hiilaria häviää paine kropasta, ja samalla katoaa luonnollisesti erottuvuus.

Tässä on vielä/enää 10-päivää aikaa ilmoittautua syksyn kisoihin, saapahan nähdä.

Nyt on menossa vieläkin intensiivisempi kaksi viikkoinen, ennen kuin loma alkaa, aamulenkit 6xvko, salitreeniä 6xvko ja jokaisen salitreenin päälle crossaria. Tarkoituksena on siis puristaa ukosta mahdollisimman paljon mehua ulos, ennen heinäkuun loppua.

-Kimmo

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Something happens to me

Eli suameksi, alkaa se ihra palamaan, tosin, on sitä vielä jäljellä aika paljon.
Tässä kuva todistetta siitä, että nälkää on nähty ja duunia tehty.

Vielä on pitkä matka edessä, jotta saan mahdollisesti itseni siihen kuntoon, että olen itse tyytyväinen. Eli pitkä on matka ja kivinen tie :)
Nyt on sen verran runosuoni tukossa, että jätetään tämä kirjoittelu suosiolla tähän.
Hasta la vista.
Pitäkää huolta toisistanne.
-Kimmo

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Mietteitä.

Nyt on menossa dieetin kuudes ketoosiviikko, ja rasva palaa kokoajan, hitaasti, mutta toivottavasti varmasti. Mieltä painaa jonkin verran ajatukset, riittääkö kunto? Ehdinkö edes tarpeaksi tiukkaan kuntoon, saatikka, riittääkö lihat?

Kyseessä on kutenkin pullistelukisat, jonne ei kannata mennä, ellei ole riittävässä tikissä.

Teen nyt kaikkeni, jotta pääsisin haluamaani kondikseen, kisaamispäätöksen teen heinä-elokuun aikana.

Tässä kuva iltalenkiltä, matkalla Vuosaaren täyttömäelle.


Alla pari kuvaa siitä, missä nyt mennään.





-Kimmo

torstai 8. heinäkuuta 2010

Ja heti uutta tuubaa putkeen.

Siis toinen kirjoitus heti peräkkäin, whats going on? :)
Tässä alempana räpsy aamuaerobisen jäljiltä, ukko on niin tyhjä, kuin voi vaan olla.
Tulevana viikonloppuna meinaan tehdä koko ketoosissa olo ajan ensimmäisen kunnollisen hiilaritankkauksen. Pienen konsultointi kyselyn jälkeen on kuvio, sen osalta selvillä, thanks to Jari the Bull.
Voi olla huimaa ensi maanantaina ja vielä tiistaina, kun saa pumpin, ja kroppa palaa, vaikkakin vain hetkeksi, mutta kuitenkin, paineiseksi.
Kuinkahan monta kiloa paino pongahtaa ylöspäin? Kondikselle ja tietenkin päälle tekee hyvää saada välillä suonet pintaan ja lihat täyteen :)
Tänä aamuna oli paino, yllätys, yllätys, alhaisimmillaan, mitä on ollut, eli 103kg. Saa nähdä, missä lukemissa se on, kun alkaa olla, edes vähän tiukempi..
Saattaa muuten olla, että, kun tankkaan, niin paino hujahtaa taas sinne 110kg korville, noh, sen näkee, ken kokee.

Olen muuten siinä mielessä onnellisessa asemassa, että minulla on muutama todellinen ekspertti, kenen kanssa voin sparrata asioita, Jarmo Mäkelän kanssa on pohdittu syömisiä, lisäksi Jamo on vetänyt minulle muutaman huiman hyvä treenin, huomenna lisää sitä tiedossa, thanks Jamppa. Lisäksi jampalta olen oppinut muutamia todella brutaalin asiallisia treeniliikkeitä!
Mentulan Jarilta olen saanut jeesiä, liittyen ketoosiin, ja kuten myös tähän tulevaan tankkaus viikonloppuun. Lisäksi jari on todellinen asennekasvattaja :)
Jerry Ossin kanssa olen käynyt läpi treenitekniikoitani, varsinkin jalka/olkapääosasto on saanut ihan uusia, ja huippuhyviä juttuja, olen 100% varma, että ne auttavat jatkossa kehittämään fysiikkaani.

Ja tietenkin oma muru Erika ja maailman paras koira Canelo.

Niin, että mikäs tässä on ollessa :)

Muistakaa olla kilttejä toisillenne.

-keisari

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Pika kuulumiset.

Moi,
viime päivityksestä onkin jo melkein viikko....eli oli se jo aikakin tänne jotain raapustaa.
Dieetti menee eteenpäin, varsinkin, kun tajusin usean päätä seinään hakatun viikon jälkeen tiputtaa kaloreita reilusti.
Itse asiassa aikaa meni niin paljon hukkaan, että tekee tiukkaa päästä tiukaksi.

Vaihdoin perinteisen hh-pohjaisen dieetin ketoosiin, ja nyt on alkanut paino laskemaan.










Tässä pari räpsyä todisteeksi siitä, että keto vetää ukon ihan paineettomaksi ja aika pehmeäksi, pitää vain luottaa, että rasva palaa.

Palaan asiaan, vähän järkevämään updaten muodossa pian.

Olkaa kilttejä.

-Kimmo